18.01.2010

Tietoa hevosten kylmänkestävyydestä ja hoidosta pihatossa

KYLMÄPIHATTO HEVOSEN ELINYMPÄRISTÖNÄ

TEKSTI: Elena Autio ja Minna-Liisa Heiskanen
KUVAT: Hevostietokeskus

Hevosten ryhmäkasvatus kylmäpihatoissa on yleistynyt viime vuosikymmenen aikana. Kylmä ympäristö ja ryhmässä pito lisäävät hevosten hoidon haasteellisuutta. Tiedon ja osaamisen puute on joissakin tapauksissa johtanut jopa hevosten hyvinvointiongelmiin ja herättänyt keskustelua pihattokasvatuksen sopivuudesta olosuhteisiimme.

Suuri osa Suomessa vuosittain syntyvästä n. 4000 varsasta viettää nykyään ensimmäiset elinvuotensa kylmäpihatossa. Pihaton etuina perinteiseen tallikasvatukseen verrattuna pidetään raikasta ilmaa, vapaata liikkumismahdollisuutta ja sosiaalisia kontakteja muihin hevosiin.

Kylmän elinympäristön vaikutukset

Hevoset altistuvat pihatossa ympäristön lämpötilan, tuulen nopeuden, sademäärän ja ilman kosteuden vaihteluille. Vaikka ympäristön lämpötilaa pidetään suurimpana yksittäisenä tekijänä joka vaikuttaa ulkona pidettävien eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, niin näiden tekijöiden yhteisvaikutus kuitenkin ratkaisee sen, kuinka haasteellinen säätila on hevoselle. Hevonen pärjää suurikokoisena eläimenä suhteellisen hyvin talven kuivilla pakkaskeleillä. Sen sijaan tuulisina, koleina sadepäivinä hevonen voi palella jo huomattavasti korkeammissa lämpötiloissa kuin kuivina pakkaspäivinä, mikäli karvapeite kastuu.

Pihaton on tarjottava suojaa kosteutta, kylmyyttä ja vetoa vastaan. Kolmiseinäinen katos ei ole pihatto. Katoksesta tulee pihatto, kun sen neljäs seinä on tarvittaessa suljettavissa. Tuulikaappi on ilmastossamme tarpeellinen, ja se voidaan sijoittaa joko rakennuksen ulko- tai sisäpuolelle.

Hevosen sopeutuminen kylmään elinympäristöön kestää muutamia viikkoja. Siksi on tärkeää, että hevoset viedään pihattoon tarpeeksi ajoissa ennen kovien pakkasten tuloa. Tallissa pidettyä hevosta ei ole hyvä viedä pihattoon kesken talven, vastaavasti pihatossa pidetty hevonen voi kokea lämpöstressiä, mikäli se siirretään lämpimään talliin.

Hevoset reagoivat kylmiin jaksoihin syömällä enemmän lisätäkseen lämmöntuottoa sekä muuttamalla käyttäytymistä, kuten hakeutumalla suojaan, vähentämällä aktiivisuutta ja lepäämällä ryhmässä toisiaan lämmittäen. Lisäksi hevosten karvapeite paksuuntuu talvea kohti ja hengitystiheys voi hieman alentua lämmönhukan vähentämiseksi.

Termoneutraalilla lämpötila-alueella hevosen ei tarvitse lisätä lämmöntuottoa ruumiinlämpötilan ylläpitämiseksi, vaan siihen riittävät lämmönhukkaa vähentävät keinot (pintaverisuonten supistus, käyttäytyminen, karvapeitteen ”pörhistys”). Termoneutraalialueen alarajaa, jonka alapuolella lämmöntuoton on lisäännyttävä, kutsutaan alemmaksi kriittiseksi lämpötilaksi.

Alempaan kriittiseen lämpötilaan vaikuttavat monet tekijät, kuten hevosen ikä, koko, rotu, aktiivisuus, sopeutuminen ja ruokinta, mistä johtuen arvot vaihtelevat suuresti. Aikuisilla hevosilla kriittinen lämpötila oli ruotsalaistutkimuksessa kesällä n. 5 °C. Kanadalaistutkijat puolestaan saivat aikuisille hevosille kriittiseksi lämpötilaksi talvella –15 °C. Hevostietokeskuksen tutkimuksissa vieroitettujen pihattovarsojen kriittinen lämpötila oli –9 ja -16 °C välissä, mikä vastaa kanadalaisia tutkimustuloksia vastaavan ikäisillä varsoilla. On kuitenkin muistettava, että tuuli ja sade nostavat edellä mainittuja arvoja.

Kehon eristys ja suojan merkitys

Eri hevostyypit ovat evoluution seurauksena sopeutuneet erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin. Ponit, islanninhevoset ja kylmäverirodut ovat peräisin kylmästä ja sateisesta ilmastosta, joten niillä kehon eristys, kuten karvapeitteen paksuus ja rasvakerroksen määrä, on yleensä lämminverirotuja suurempi. Ponien ja kylmäveristen kylmänkestävyys onkin lämminverirotuja parempi, joten ne soveltuvat parhaiten pihattokasvatukseen. Norjalaistutkimuksessa islanninhevosten todettiinkin pärjäävän pihatossa hyvin jopa -30 ºC pakkasessa, kun hyvälaatuista rehua oli vapaasti saatavilla.

Hevosrotujen kylmänkestävyydessä on eroja. Lämminverivarsa (YLEMPI KUVA) luovuttaa -23 °C pakkasella otetuissa lämpökamerakuvissa enemmän lämpöä kuin suomenhevosvarsa (ALEMPI KUVA). Lämmönhukka on suurinta kehon punaisilta ja keltaisilta alueilta. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuret, joten ohutkarvaisilla suomenhevosilla lämmönhukka on lähellä lämminveristen tasoa.

Karvapeitteen vahvuus vaihtelee rodun ja vuodenajan mukaan, ja vaikuttaa hevosten kylmänkestävyyteen, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria.

Kehon eristyksessä on kuitenkin yksilöllisiä eroja. Esimerkiksi ohutkarvaisten suomenhevosten kylmänkestävyys on samaa tasoa kuin lämminverihevosten. Paksu talvikarva saattaa puolestaan estää huomaamasta alhaista lihavuuskuntoa, jolloin hevosen kylmänkestävyys on päällepäin näkyvää huonompi. Hevosen soveltuvuutta pihattokasvatukseen tulisi siten arvioida myös yksilöllisesti.

Hyvä keino lämmönhukan ja energiankulutuksen vähentämiseksi alemman kriittisen lämpötilan alapuolella on hevosen loimittaminen. Yksi kunnollinen toppaloimi riittää kovallakin pakkasella, sillä loimen lämmittävä vaikutus perustuu eristävän ilmakerroksen paksuuteen eikä loimien lukumäärään. Useita päällekkäisiä loimia käytettäessä hevosen karvapeite litistyy loimien painosta, jolloin sen eristävä merkitys vähenee. Myös kaulalta hukkaantuu paljon lämpöä, joten kaulan suojaamisesta on hyötyä. Käytännössä loimen pito on pihatossa hankalaa, koska hevosilla on taipumus repiä toistensa loimia.

Neliseinäinen, tiivis, hyvin kuivitettu pihattorakennus suojaa hyvin huonoilta sääolosuhteilta ja vähentää hevosten energiantarvetta. Kuivikepatjan merkitys on myös suuri, sillä lämpötila patjan sisällä voi olla jopa 50 °C, mikäli lannan palamista tapahtuu. Kylminä kausina paksu olkikerros kuivikepatjan päällä tarjoaa hevosille lämpimän makuualustan ja mahdollisuuden kaivautua oljen sekaan.

Keski- ja Pohjois-Suomen alueilla pitkinä pakkaskausina on tärkeää, että pihatto on lämpöeristetty ja että sen ovet voidaan tarvittaessa sulkea esimerkiksi yöajaksi. Tällöin on huolehdittava, että pihatossa on tuloilman ja poistoilman aukot ja että ilmanvaihto todella toimii! Kuvan rakennuksessa ei ole ilmanvaihtoa, mikä näkyy kosteuden tiivistymisenä kattoon ovien ollessa suljettuina.

Ruokinta pihatossa

Hevosilla on usein pihatossa karkearehua vapaasti saatavilla, jotta ne pystyvät säätelemään rehunkulutusta energiantarpeensa mukaan. Karkearehun lämmöntuotantovaikutus on suurempi kuin väkirehujen, siksi karkearehun määrää suositellaan nostettavaksi kylminä kausina myös sellaisilla hevosilla, joita ruokitaan rajoitetusti.

Pihattoon soveltuvat parhaiten karkearehuksi kuiva heinä tai esikuivattu säilörehu. Säilörehun käyttöä hankaloittaa kuitenkin sen epätasainen laatu ja huono säilyvyys lämpimillä säillä. On hyvin yleistä, että samaa rehupaalia pidetään tarhassa viikkokausia ilman suojaa sateelta eikä sen laatua tarkasteta enää avaamiseen jälkeen. Tällöin pilaantuneen rehun syömisen riski on hevosilla hyvin suuri. Säilörehun laatua tulisikin seurata tarkasti paalin avaamisen jälkeen.

Avatun säilöheinäpaalin pohja on monesti homehtunut, joten paalia avattaessa myös sen pohja pitäisi tarkistaa. Lämpimillä säillä pohjamuovi tulisi poistaa ja rehu sijoittaa kuivalle, ilmavalle alustalle. ELL Raija Korolainen ja mv. Pauli Rajakangas tarkastelevat myyrän aiheuttamaa tuhoa.

Karkearehut tulisi pääsääntöisesti syöttää ulkona, koska tällöin hevosten pölyaltistus ja pihattohallin sotkeminen vähenevät. Hevoset voivat viettää suuren osan päivästä sisällä, jos karkearehut syötetään hallissa. Kovilla sateilla karkearehuruokinta olisi kuitenkin hyvä kyetä järjestämään halliin. Karkearehut voidaan syöttää asianmukaiselta ruokintapöydältä tai heinähäkistä. Ruokintapaikkojen siivous on tärkeää, sillä maahan tallatut, pilaantuneet karkearehut ovat hevosille terveysriski.

Rehuhygienia on tärkeää hevosten hoidossa. Kokonaisen paalin vieminen tarhaan vähentää työtä, mutta voi aiheuttaa terveysriskin, koska osa paalista voi olla pilaantunut. Kuvan syöttökatos mahdollistaa rehun laadun kontrolloinnin ja estää rehun polkemisen maahan.

Pihattoruokinnassa on tärkeää, että hevoset saavat syödä oman väkirehuannoksensa rauhassa. Hevosilla tulee siten olla oma ruoka-astia väkirehujen syöttöä varten, joko pihattohallissa tai ulos rakennetussa ruokintapaikassa. Juomaveden tulisi olla riittävän lämmintä, koska lähellä jäätymispistettä oleva vesi vähentää merkittävästi veden juontia.

Varsojen kylmänkestävyys

Vieroitetun varsan kylmänkestävyys on aikuista hevosta huonompi, koska nuorilla eläimillä kudosten lämmöneristys ei ole vielä täysin kehittynyt. Myös lämmönhukka on suhteellisesti suurempaa, koska varsojen lämpöä haihduttava pinta-ala suhteessa massaan on suuri. Ylläpidon ja lämmöntuotannon lisäksi varsa tarvitsee energiaa kasvuun. Kasvu on talviaikana hyvin suurta, sillä varsat saavuttavat ensimmäisen vuoden aikana noin 90 % säkäkorkeudestaan. Kasvun lisäksi energiaa tulisi riittää liikkumiseen ja leikkimiseen. Hevostietokeskuksen tutkimuksissa varsojen aktiivisen liikunnan on kuitenkin todettu olevan talvella pihatossa melko vähäistä. Liikunta on todennäköisesti ensimmäinen, josta kylmässä tingitään energiankulutuksen vähentämiseksi.

Kylmä elinympäristö tulee huomioida ruokinnassa, jotta varsat kasvaisivat normaalisti. Kanadalaistutkimuksissa varsojen todettiin kasvavan normaalisti kylmissä olosuhteissa, kun niillä oli rehua vapaasti saatavilla. Kun varsojen ruokintaa rajoitettiin, hidastui painon kehitys merkittävästi. Varsojen energiantarpeen todettiin siten lisääntyvän noin 2 % aina kun lämpötila laski asteella 0 °C alapuolella, jotta kasvu ei hidastuisi.

Korkean energiantarpeen johdosta rehumäärät nousevat pihatossa usein suuriksi. Tällöin muiden ravintoaineiden kuin energian saannit saattavat nousta liian korkeiksi, koska kylmä ympäristö lisää ainoastaan energiantarvetta. Suuret rehumäärät vaikeuttavat siten muiden ravintoaineiden tasapainotusta ruokinnassa. Energiankulutuksen vähentämiseksi varsat voi sulkea kylminä pakkasöinä pihattohalliin. Varsojen on todettu tutkimuksissa oleskelevan yöllä runsaasti pihatossa, joten niiden kokonaisaktiivisuuteen halliin sulkeminen ei juuri vaikuta. Myös hallin lämmitystä kannattaa harkita, sillä se vähentäisi energiankulutuksen lisäksi myös hallin kosteutta kovilla pakkasilla.

Varsojen ruokintaa vaikeuttaa lisäksi se, että eri-ikäisille varsoille on erilaiset ravintoaineiden saantisuositukset. Samaan pihattoon tulevien varsojen ikäero voi olla jopa 4-5 kuukautta, joten väkirehuruokinta tulisi toteuttaa ja mukauttaa talven aikana yksilöllisesti varsan iän mukaan. Edellä mainituista syistä johtuen vieroitettujen varsojen ruokinnan kontrollointi on kylmissä olosuhteissa vaikeaa. Liian suuri energiansaanti tai epätasapainoinen ravintoaineiden saanti voivat lisätä muun muassa kasvuhäiriöiden riskiä. Tästä syystä kylmäpihatto sopisi paremmin vanhemmille 2-3 -vuotiaille varsoille, jotka ovat suurimman kasvunsa kasvaneet.

Pihattokasvatuksen kriittiset kohdat

Suomessa hevoskasvatus on pääasiassa pienkasvatusta, jolloin suurella osalla kasvattajista on 1-2 siitostammaa. Tällöin varsat viedään usein vieroituksen jälkeen kasvamaan vieraaseen pihattoon, johon kootaan varsoja useilta talleilta.

Nuorten varsojen kohdalla ongelmaksi voi muodostua pihattoon siirtymisen ajankohta. Varsat tulisi vieroittaa vähitellen ja viedä pihattoon yhtä aikaa, sillä myöhemmin tullut varsa voi joutua muiden syrjimäksi. Kesällä syntyneet varsat ovat kuitenkin usein syksyllä liian nuoria vieroitettavaksi. Tällöin varsat saatetaan viedä pihattoon vasta vuoden loppupuolella, jolloin ilmat voivat olla jo hyvin kylmät.

Kosteat ja tuuliset säät ovat pakkasia raaempia ohutkarvaisille varsoille. Tästä syystä pihattokauden alussa vierotetuilla varsoilla on suuri riski sairastua hengitystietulehduksiin. Myös rehun ja kuivikkeen hygieenisellä laadulla on tärkeä merkitys varsojen terveyteen.

Vieroituksen ja elinympäristön lisäksi myös varsan ruokinta ja sosiaaliset suhteet muuttuvat lyhyen ajan sisällä. Pihattokauden alussa varsoilla on lisäksi suuri riski sairastua, jos ne tulevat eri talleilta. Varsan hyvinvoinnin ja normaalin kasvun kannalta vieraaseen pihattoon siirtyminen ja ensimmäinen kuukausi pihatossa ovat kaikkein haasteellisinta aikaa, jolloin hyvinvointiongelmia yleisimmin esiintyy.

Useamman hevosen kasvattajilla on yleensä tiloillaan oma yksityinen pihatto, jossa varsat ovat jo syksystä asti emiensä kanssa. Tällöin vältytään mahdollisilta terveysriskeiltä, kun vieroitusikäistä varsaa ei tarvitse viedä vieraaseen pihattoon.

Sekä vieraassa että kotipihatossa kannattaa tarkkailla hevosten laumahierarkiaa. Mikäli ruokintapaikalla ja pihattohallissa ei ole riittävästi tilaa, voivat laumahierarkiassa alimmaiset hevoset saada liian vähän ravintoa eivätkä välttämättä mahdu halliin lepäämään tai suojaan. Vaikka tilaa olisikin riittävästi, voivat toiset hevoset silti estää pääsyn halliin ja ruokintapaikalle. Edellä mainittuja tilanteita ei välttämättä huomaa, mikäli hevosten käyttäytymistä ei seuraa eikä tunne laumahierarkiaa. Ongelmien välttämiseksi lauman jäsenten olisi hyvä olla mahdollisimman tasavertaisia, aggressiivisille tai aroille hevosille tallikasvatus voi olla parempi vaihtoehto.

Hyvinvoinnin arviointi ja edellytykset

Sekä karsinatallissa että pihatossa pidossa on hevosen hyvinvoinnin kannalta hyvät ja huonot puolensa. Sitä, onko pihatto vai talli parempi ratkaisu, tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti ja tapauskohtaisesti, sillä olosuhteet ovat eri tiloilla hyvinkin erilaiset riippuen niin hevosten hoidon tasosta kuin rakennusten ja ulkoilualueiden kunnostakin. Myös tilan maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Etelä-Suomessa haasteena hyvinvoinnille ovat tuuliset ja sateiset säät sekä kuraiset ja jäiset tarhat, idässä ja pohjoisessa taas pitkäkestoiset, kovat pakkaskaudet.

Hyvinvoinnin arviointi on tehtävä hevoskohtaisesti, sillä yksilölliset ominaisuudet, kuten kylmänkestävyys, terveydentila ja luonne vaikuttavat siihen, mikä ympäristö on hevoselle paras vaihtoehto. Olisi mietittävä, mitkä tekijät ovat kunkin hevosen hyvinvoinnin kannalta kaikkein oleellisimmat, eli onko esimerkiksi vapaus liikkumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen yksilön hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeä, vai se, että hevonen saa rauhassa levätä yön tallissa ja syödä oman rehuannoksensa. Valintaan vaikuttaa myös se, mitä asioita hevosenomistaja henkilökohtaisesti arvostaa ja mistä on valmis tinkimään. Hyvinvoinnin arviointi ja sopivan elinympäristön valinta ovat siis laajoja ja moniulotteisia kysymyksiä, joita hevosenomistajan ja eläinlääkärin on tärkeää pohtia yhteistyössä.

Tiettyjen perusedellytysten on kuitenkin oltava pihatossa kunnossa, jotta hevosten hyvinvointi olisi turvattu: hyvälaatuiset rehut, yksilöllinen väkirehuruokinta, normaali lihavuuskunto, asiaankuuluva terveydenhoito, suojaisa ja hyvin kuivitettu pihattohalli, sopuisa lauma sekä tarkkaavainen hoitaja joka osaa lukea hevosta. Mikäli hevoset ovat pihatossa huonokuntoisia, on hoitomenetelmiä ja olosuhteita syytä tarkastella kriittisesti.

Pihattokasvatuksessa hevosten hoitajan ammattitaito korostuu. Kuvassa Perttu Puranen suojatteineen.

Kirjallisuutta:

Autio E, Heiskanen, M-L. Foal behaviour in a loose housing/ paddock environment during winter. Appl. Anim. Behav. Sci. 2005; 91; 277-288.

Autio E, Mononen J, Heiskanen M-L. Thermographic evaluation of the lower critical tempera-ture in weanling horses. J. Appl. Anim. Welf. Sci. 2007; 10; 207-216.

Autio E, Neste R, Airaksinen S, Heiskanen M-L. Measuring the heat loss in horses in different seasons by infrared thermography. J. Appl. Anim. Welf. Sci. 2006; 9; 211-221.

Halonen J. Navetasta talliksi. Hevostietokeskuksen julkaisuja 7. Kuopio; Kuopion Liikekirjapaino Oy; 2005.

Heiskanen M-L, Lehmuskero A, toim. Uudet talliratkaisut. Hevostietokeskuksen julkaisuja 8. Kuopio; Kuopion Liikekirjapaino Oy; 2005.

Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Eläinlääkärilehdessä 1/2008.

Ajankohtaista